*Quick & Easy Bentou Box*

Some time ago I made a couple of bentou boxes for me and my boyfriend to enjoy while on a bus ride. Here is a guide for you to try out in case you got curious!

Quick & Easy Bentou Box

To make a Japanese styled lunch box you can basically use any kinds of vegetables, fruits, left over food or whatever you desire. What I used to create 2 boxes:

*   2-3 dl of sushi rice
*   sushi seasoning
*   salt
*   a slice of nori
*   poppy seeds
*   an apple
*   few drops of lemon juice
*   soy sausages
*   a piece of cucumber
*   2 hard boiled eggs

In case you don´t own pretty lunch box you can use any other medium sized container/box (I used some old plastic ice cream boxes). Remember to include chopsticks/fork with the box! I had some wooden take away chopsticks, which I taped on top of the lunch box covers.

How to prepare the box:

1. The first thing to do is to prepare the rice. Remember to rinse the rice 3-4 times in fresh water before boiling it! To boil the rice you need exactly the same amount of water as rice (if you make 2 dl of rice, you need 2 dl of water). Put the rice into the water and put the kettle lid on. Use the middle setting of your stove to heat until the water starts to boil. Then drop the heat and cook for 15 minutes. After that take the kettle off, check out that the lid stays on top and turn the kettle upside down so the rice doesn´t stick on the bottom. The water should be evaporated by now! After five minutes turn it back and stir the rice.  Let the rice cool down and add some sushi seasoning. To make onigiris you need a cup and plastic wrap. Cut a piece of wrap and cover the top of the cup. Sprinkle some salt and poppy seeds on to it. Take a small handful of rice and place it on top of the wrap piece. Lift the plastic wrap and twist the sides together to make a ball out of the rice. Now you can shape the rice ball; I made triangle ones! Cut a long slice out of a nori paper and cut some  2 cm x 5 cm slice out of it. Unwrap the rice balls and stick a nori slice with using a drop of water on the bottom of each ball: this way you don´t mess your fingers when eating the rice balls (you hold them from the nori spot).

2. Unless you have already boiled some eggs, do it now. Boil them hard and let them cool down. You can put them in the fridge if you like, this will make them a little bit easier to cut. You can basically cut or slice them in any shape. I made some simple slices and put them on the bottom right side of the boxes.

3. I wanted to add something salty with all the other fruit and vegetable parts, so I bought some soy sausages (since I don´t eat meat, these are good and easy to prepare!). I fried them on the pan and just simply cut them half.

4. If you are in no hurry you may try to cut the cucumber into very small sticks. I only made some rough cut sticks out of the cucumber piece I had left and placed them on top of the egg slices. The sausage halves came on top of them.

5. To make cute little pieces out of an apple, you need some sort of little mold or a shape cutter for that. Any sort of small and cute mold will do! I had a flower shaped mold which served me well. First I cut the whole apple into vertical thin slices. Don´t worry the seeds, they come easily off by pressing them out of the slices! In case they don´t bother you, you can leave them be. After the slicing I took little shapes off of the centre of the each slice. You can add a few drops of lemon juice on them to preserve them more fresh looking (especially if you eat the box the next day!).

*Klassikkopelikatsauksessa Tomb Raider: Perun(kirjoitukset) (osa 1)*

Ensimmäisen klassikkopelikatsaukseni aloittaa Tomb Raider, josta tutkailen PS1:n platinum-versiota. Kyseinen plätty oli rakkautta ensisilmäyksellä vuonna 1998, jolloin peruskoulun ala-astetta käyvällä tyttösellä muuttui maailmankuva miltei kertaheitolla. Siinä missä tyttöenergiaa tarjoili Spice Girlsin rempseä viisikko, terästi multimiljonääri Lara Croft kehon kovuutta sekä mielenlujuutta.

***

Pohjustaakseni hieman Lara Croft-maniaani lienee tärkeää kertoa intensiivisestä suhteestani kyseiseen seikkailijattareeseen. Kun muut luokan tytöt piirtelivät heppoja, Salattujen elämien miesnäyttelijöitä tai kukkasia kirjojen ja vihkojen kansiin, täytin minä tyhjät tilat neiti Croftin uhkealla olemuksella. Milloin Lara seikkaili muinaisessa Egyptissä palmikko heiluen, viidakkoveitsi tiukasti huulien väliin survaistuna ja uzit vakaasti sievissä pikku kätösissä, milloin taas neiti viihtyi sademetsän puitteissa pakoillen verenhimoista pantterilaumaa tai väistellen Indiana Jones-tyyliin vieriviä kivilohkareita tai muita muinaisihmisien kyhäämiä ansoja; joka tapauksessa oppikirjojen kansia tähditti vakituisesti tuo arkeologiseikkailijatar minishortseissaan ja maihinnousukengissään.

 ***

Uhkarohkeana, vaarallisuudesta elävänä ja seikkailuista nauttivana olemuksena kyseinen hahmo vangitsi kiltin esiteinin mielenkiinnon: loppuelämäksi. Vapaa-ajalla tuli pompittua kaikki lähimetsät läpikotaisin, treenattua käsilihaksia puolapuilla sekä juostua pururadat puhki. Samaan syssyyn mieli kehitteli omintakeisia tarinoita Laran tulevista seikkailuista ja ihmissuhteista sarjakuvan ja piirustusten muodossa. Kaikki TR-pelit kuuluivat pakkohankintoihin, jopa kenttien nimet opeteltiin ulkoa.

***

Ei siis mikään ihme, että ensimmäisen klassikkopelin valitseminen osui juuri Tomb Raiderin kohdalle. Olen pelannut kyseisen pelin läpi noin viitisen kertaa, eikä Coren ja Eidosin luoma maailma jaksa ihmeen kaupallakaan kyllästyttää. Mikä taika hautavarkaan seikkailuissa sitten oikein viehättää? Ehkäpä vastaus löytyy teille lukijoille rivien välistä. (Koska teen pelikatsauksen PS-pelistä, olen joutunut valitettavasti bongailemaan blogikirjoitukseeni kuvia internetin ihmemaailmasta: kaikki kunnia kuvien oikeuksien omistajille siis!)

Neiti Lara Croft ja hurjat kurvit

Tomb Raider tuo mieleen paljon sekä hyviä että rasittavia pelimuistoja. Jo kotelon katseleminen sekä ohjekirjan nuuhkiminen (kyllä, vanhojen pelien ohjekirjojen "uutuudentuoksua" ei voita mikään!) saa hyvälle mielelle, mutta ansoista selviytyminen saa valmiiksi jo niskavillat pystyyn. Aikoinaan tarkoin luettu ohjekirjan johdantoteksti on tuttuun tapaan luettava jälleen ennen klassikkopelikertaa. Introssa mainitaan Laran tutustuneen selviytymisen raakaan maailmaan noin 21-vuotiaana, kun hänen lentokoneensa putosi Himalajan vuoristoon. Ainoana selviytyneenä Lara taisteli tiensä lähikylään; seikkailu jättääkin pysyvät jäljet Laran mieleen. Seuraavan 8 vuoden varrella neiti Croft pääsee sivistämään itseään muinaishistorian saralla, mutta ikäväkseen neidin perhe ja suku sanovat irti perhesuhteensa tähän rämäpäähän, pakottaen Laran kustantamaan seikkailunsa päiväkirjamaisilla julkaisuilla. Nämä mainitut faktat tuntuvat hieman astuvan ristiin viimeisimmän Tomb Raider-pelin kanssa, jossa palattiin Laran nuoruuden vaiheisiin.

Hahmomallinnusta "parhaimmillaan": kulmikkaat nivelet, kolmiotissit sekä ilmeetön katse

Asetan levyn viimein PS2:n sisälle ja alkuvideo pamahtaa ruutuun. Huomaan osaavani jokaisen repliikin ulkoa kaikkien demossa esiintyvien hahmojen, Laran, Natlan sekä Larssonin osalta. Grafiikka on simppeliä ja hahmot tuntuvat vääntyvän ja liikkuvan jotenkin jäyhänomaisesti. Videossa kuvataan avaruuskappaleen laskeutumista Nevadan erämaahan sekä kohtaus, jossa Laraa lähestytään naistenhakkaajapaitaan sonnustautuneen Larssonin sekä läppäriltä esittelynsä antavan Natlan myötä. Laran edellisiä tutkimusmatkoja valotetaan Larssonin pöydälle lätkäisemän lehtiartikkelin kautta, jossa etusivulla komeilee Croftin paljastukset jetin olemassaolosta.

 ***

Ennen siirtymistä itse pelin pariin päätän vierailla myös nostalgisessa Croft Mansionissa eli jokaisessa vanhan sarjan Tomb Raider-pelissä esiintyvässä "harjoituskentässä". Pieni esittelyvideo antaa katsauksen kartanon pihamaalle, jossa suihkulähde solisee ja moottoripyörä odottaa hurisuttelijaa. Tämän jälkeen peli luovuttaa kontrollin minulle ja pääsen liikuttelemaan neitokaista takkahuoneesta aina harjoittelusaleihin asti. Olen yllättynyt että kenttään on koodattu niinkin paljon yksityiskohtia, kuten takkahuoneen askeettiset kalusteet sekä seuraavassa jumppasalissa esiintyvät harppu sekä piano. Huomaan hieman ärsyyntyväni Laran yksinkertaisista kommenteista, joita hän latelee ohjeistuksensa lomassa. Ala-aulan "muuttolaatikot" näyttävät mielestäni pikemminkin rahtikonteilta ja tanssisalista treenisaliksi muutettu valtava juokse-hyppää-tartu-kiinni-tila on rasittavan yksinkertainen. Taso päättyy uimaharjoituksiin suuressa sisäaltaassa, jonne  pelaaja onnistuisi vaivattomasti hukuttamaan päätähtösen mikäli yksiolkaiset kommentoinnit ärsyttäisivät liiaksi.

Allasalue on ilahduttavan esteettinen harjoittelupaikka

Varsinainen peli käynnistyy introlla, jossa näytetään kaksi hahmoa marssimassa lumen keskellä. Seikkailu alkaa Perusta, jonka lumipeitteisille vuorille on yksinkertainen vuoristo-oppaamme johdattanut päähenkilön. Parivaljakko saapuu massiivisten jättiovien eteen, joiden päällä olevia kaiverruslaattoja vikkeläkinttuinen neitokainen kiipeää painelemaan. Tietenkin ovi avautuu juuri ensimmäisellä painalluksella, mutta yllätykseksi avautuvista ovista ampaisee lauma susia oppaan kimppuun. Sen sijaan että Lara irrottautuisi köyden varasta ja sinkoaisi susilauman kimppuun, hän päättää jostain kumman syystä kurottautua tunnustelemaan sukanvarressa kiiltelevää puukkoa sivaltaakseen köyden poikki ja päästäkseen hoitelemaan villieläimet pois päiviltä. Opas ei tietenkään ymmärrä taistella hengestään millään lailla, joten Lara tyytyy jättämään tämän ruumiin oman onnensa nojaan ja astumaan jättiovista avautuvaan kolkkoon luolastoon.

***

The Cavesin käynnistyessä veitsestä ei ole jälkeäkään, vaan pelaajan aseistuksessa on kaksi ysimillistä sekä kompassi (joka on mielestäni täysin turha alusta loppuun). Tassunjälkiä seuraten seikkailijattaremme väistelee inkojen vuorenseinämiin virittelemiä "tupsipuikkoja" eli putkia, joista ampaisee nuolia, sekä hoitelee päiviltä lepakoita sekä lisää -yllätys yllätys- susia. Tämä kaikkien aikojen eniten pelaamani TR-kenttä tuntuu jostain syystä yhtä aikaa sekä tutulta että uudelta; kun keskityn kauniisti aseteltuihin riippusiltoihin tai jännitän kulman takaa ilmestyvää maisemaa, huomaan kiinnittäväni aiempaa tarkemmin huomiota vuosia sitten huomaamatta jääneisiin kiinnekohtiin. Monet mieltä kiihottavat mietelmät jäävät vastauksia vaille, kuten se, miksi TR-pelien eläimet eivät koskaan tappele keskenään, miksi muinaiset rakentajat ovat viis veisanneet mutkien suoristamisista ja miten ihmeessä aseita, niiden panoksia ja medikittejä on jätetty lojumaan ympäri tasanteita.

Inkataide luo miljöötä tehokkaasti Peru-kentissä

Luolaston päätteeksi Lara löytää Vilcabamba-nimisen kylän, jonka nimikkotaso avautuu avaralla luolastollisella nälkäisiä susia. Ilmojen pistäminen susista pihalle on edelleen hieman haastavaa ja hyökkäyksen jälkeen ei voi vieläkään olla varma, jäikö sittenkin jonkun nurkan taakse yksi silmäpari vaanimaan vai ei. Vilcabamba-kompleksi avautuu useaan eri huoneeseen ja kylän lähteellä käyskentelee kylänvahtikarhu, joka osaa aina yllättää ampaistessaan läheisestä asumuksesta. Muutamien etsi-avain-ja-aseta-se-lukkoon-pulmien jälkeen pelaaja palkitaan pääsemällä ansoja ja kiipeilyhaasteita sisältävään kolmisisäänkäyntiseen rakennukseen, joka lienee ollut joskus jonkin sortin temppeli tai ylimystön tyyssija. Ovet avautuvat yksi kerrallaan, kunnes pelaaja johdatellaan ansoitetun reitin kautta pylväikölliseen, suuren altaan omaavaan tilaan, jossa meuhkaa tällä kertaa allasvahtikarhu.

Inkat onnistuivat näemmä löytämään myös muuta teurastettavaa susien lisäksi.

Sujautettuaan kultaisen idolipatsaan sopivaan lukkoon, Laralle avautuu tie kadonneeseen laaksoon (the Lost Valley). Vauhdikkaasti virtaavan joen yläjuoksulla on sulkuporttia ohjaava laitteisto, josta puuttuu sopivasti kolme ratasta. Neitokaisemme tehtävä tässä kentässä onkin metsästää kyseiset kolme ratasta, ja näiden paikantaminen onkin takuuvarmasti pelaajaa kiehtova kokemus...! Luolaston ytimestä avautuu nimittäin onkalo unohdettuun sademetsään, jossa vastaan löntystelee velociraptoreita sekä itse kuningas t-rex. Pitkähkön ampumissession jälkeen on aika tutkia kulmikkaita vesiputouksia, läpikuultavia palmuja sekä jättisaniaisia, joiden siimeksestä löytynee jos jonkinlaista "salaria". Laakson perällä on sammalta ikuisuuden kerännyt temppelinraato, joka ansaitsee kunniamaininnan esteettisyydestään. Kaikki rattaat taskussaan pelaajan on suunnattava takaisin joen yläjuoksulle asettamaan puuttuvat palikat mekanismiin. Tason loppupuolella, sulkuportin vieressä, makoilee epäonninen luuranko, jonka kainalosta voi varastaa haulikon. Kylläpä on ollut laimea paikka kuolla miekkosella, kaukana hirmuisista dinosauruksista ja vielä virtaavan veden vierellä...!

Putouksien kulmikkuus ei koskaan lakkaa viehättämästä

Peru-kavalkaadin viimeinen taso, Tomb of Qualopec, alkaa suuren vesiputoksen alta, josta Lara löytää itsensä unohdettuun temppelijärjestelmään. Kirkkaat oranssin sekä punaisen sävyt tulevat enemmän kuin tutuksi tässä huonelabyrintissa, jonne on seikkailijattaremme lisäksi eksynyt jälleen surullista kohtaloa vartovia raptoreita. Isommasta salista avautuva sivuhuone jakautuu kolmeen puzzlesaliin, joista jokaisesta löytyvä vipu avaa isommassa tilassa olevassa käytävässä kolme porttia. Lara joutuu siirtelemään jättiläismäisiä palkkitasoja, putoamaan susia tulvivaan maanalaiseen loukkuun sekä varomaan kummallisesti vihreäkärkisiksi maalattuja hobitinkokoisia piikkejä. Pelaaja palkitaan lopulta pääsemällä ansan jos toisenkin kautta ensimmäisen Scionin, Natlalle metsästettävän artefaktin, tykö. Scionin palanen leijuu jalustallaan edesmenneen kuningas Qualopecin valtaistuimen edessä, josta esine on helppo napata... Tai niin ainakin sitä luulisi, sillä pienoismaanjäristys koettelee artefaktin siepannutta välittömästi romahduttaen kattopalkkeja ja muuta mukavaa sankarittaren niskaan. Jopa loppupuolelle inhasti asennettu kiviansa on armoton, mikäli pelaaja ei ymmärrä laukaista sitä heti tason alussa.

***

Ennen tason loppua Laran niskaan ropisee melkoinen luotisade, sillä Larsson, tuo Natlan vajaa-älyinen apuri, on saapunut pistämään neitokaisesta ilmat pihalle. Miekkonen kestää muutamat haulikon ammukset tai vastaavasti nielee ysimillisten panoksia mielellään, kunnes kupsahtaa säälittävästi Laran jalkoihin. Neidon onnistuu kuitenkin rutistaa miehestä sopivasti tietoa irti, ja Lara lähteekin tapaamaan häntä palkannutta tahoa runsaasti mitoitetut kysymykset mielessään...

Niin lähellä, mutta kuitenkin sopivan kaukana...

Ensimmäinen klassikkopelikatsauksen osanen on nyt päätöksessään ja pelistä on jäänyt miellyttävä maku suuhun. Eläimiä on surmattu surutta, ansoilta vältytty täpärästi ja avaimet ovat päätyneet onnellisesti lukkoihinsa. Vai ovatko sittenkään? Millaisen tervehdyksen Lara saa Natlalta ja mihin suuntaan hänen reissunsa mahtaakaan jatkua toisessa osiossa? Säilyykö Peru-kenttien luoma tasokkuus seuraavassa pläjäyksessä? Tämä ja paljon muuta seuraavassa Tomb Raider-klassikkopelikatsauksen osiossa...!