***
Pohjustaakseni hieman Lara Croft-maniaani lienee tärkeää kertoa intensiivisestä suhteestani kyseiseen seikkailijattareeseen. Kun muut luokan tytöt piirtelivät heppoja, Salattujen elämien miesnäyttelijöitä tai kukkasia kirjojen ja vihkojen kansiin, täytin minä tyhjät tilat neiti Croftin uhkealla olemuksella. Milloin Lara seikkaili muinaisessa Egyptissä palmikko heiluen, viidakkoveitsi tiukasti huulien väliin survaistuna ja uzit vakaasti sievissä pikku kätösissä, milloin taas neiti viihtyi sademetsän puitteissa pakoillen verenhimoista pantterilaumaa tai väistellen Indiana Jones-tyyliin vieriviä kivilohkareita tai muita muinaisihmisien kyhäämiä ansoja; joka tapauksessa oppikirjojen kansia tähditti vakituisesti tuo arkeologiseikkailijatar minishortseissaan ja maihinnousukengissään.
***
Uhkarohkeana, vaarallisuudesta elävänä ja seikkailuista nauttivana olemuksena kyseinen hahmo vangitsi kiltin esiteinin mielenkiinnon: loppuelämäksi. Vapaa-ajalla tuli pompittua kaikki lähimetsät läpikotaisin, treenattua käsilihaksia puolapuilla sekä juostua pururadat puhki. Samaan syssyyn mieli kehitteli omintakeisia tarinoita Laran tulevista seikkailuista ja ihmissuhteista sarjakuvan ja piirustusten muodossa. Kaikki TR-pelit kuuluivat pakkohankintoihin, jopa kenttien nimet opeteltiin ulkoa.
***
Ei siis mikään ihme, että ensimmäisen klassikkopelin valitseminen osui juuri Tomb Raiderin kohdalle. Olen pelannut kyseisen pelin läpi noin viitisen kertaa, eikä Coren ja Eidosin luoma maailma jaksa ihmeen kaupallakaan kyllästyttää. Mikä taika hautavarkaan seikkailuissa sitten oikein viehättää? Ehkäpä vastaus löytyy teille lukijoille rivien välistä. (Koska teen pelikatsauksen PS-pelistä, olen joutunut valitettavasti bongailemaan blogikirjoitukseeni kuvia internetin ihmemaailmasta: kaikki kunnia kuvien oikeuksien omistajille siis!) |
| Neiti Lara Croft ja hurjat kurvit |
Tomb Raider tuo mieleen paljon sekä hyviä että rasittavia pelimuistoja. Jo kotelon katseleminen sekä ohjekirjan nuuhkiminen (kyllä, vanhojen pelien ohjekirjojen "uutuudentuoksua" ei voita mikään!) saa hyvälle mielelle, mutta ansoista selviytyminen saa valmiiksi jo niskavillat pystyyn. Aikoinaan tarkoin luettu ohjekirjan johdantoteksti on tuttuun tapaan luettava jälleen ennen klassikkopelikertaa. Introssa mainitaan Laran tutustuneen selviytymisen raakaan maailmaan noin 21-vuotiaana, kun hänen lentokoneensa putosi Himalajan vuoristoon. Ainoana selviytyneenä Lara taisteli tiensä lähikylään; seikkailu jättääkin pysyvät jäljet Laran mieleen. Seuraavan 8 vuoden varrella neiti Croft pääsee sivistämään itseään muinaishistorian saralla, mutta ikäväkseen neidin perhe ja suku sanovat irti perhesuhteensa tähän rämäpäähän, pakottaen Laran kustantamaan seikkailunsa päiväkirjamaisilla julkaisuilla. Nämä mainitut faktat tuntuvat hieman astuvan ristiin viimeisimmän Tomb Raider-pelin kanssa, jossa palattiin Laran nuoruuden vaiheisiin.
 |
| Hahmomallinnusta "parhaimmillaan": kulmikkaat nivelet, kolmiotissit sekä ilmeetön katse |
Asetan levyn viimein PS2:n sisälle ja alkuvideo pamahtaa ruutuun. Huomaan osaavani jokaisen repliikin ulkoa kaikkien demossa esiintyvien hahmojen, Laran, Natlan sekä Larssonin osalta. Grafiikka on simppeliä ja hahmot tuntuvat vääntyvän ja liikkuvan jotenkin jäyhänomaisesti. Videossa kuvataan avaruuskappaleen laskeutumista Nevadan erämaahan sekä kohtaus, jossa Laraa lähestytään naistenhakkaajapaitaan sonnustautuneen Larssonin sekä läppäriltä esittelynsä antavan Natlan myötä. Laran edellisiä tutkimusmatkoja valotetaan Larssonin pöydälle lätkäisemän lehtiartikkelin kautta, jossa etusivulla komeilee Croftin paljastukset jetin olemassaolosta.
***
Ennen siirtymistä itse pelin pariin päätän vierailla myös nostalgisessa Croft Mansionissa eli jokaisessa vanhan sarjan Tomb Raider-pelissä esiintyvässä "harjoituskentässä". Pieni esittelyvideo antaa katsauksen kartanon pihamaalle, jossa suihkulähde solisee ja moottoripyörä odottaa hurisuttelijaa. Tämän jälkeen peli luovuttaa kontrollin minulle ja pääsen liikuttelemaan neitokaista takkahuoneesta aina harjoittelusaleihin asti. Olen yllättynyt että kenttään on koodattu niinkin paljon yksityiskohtia, kuten takkahuoneen askeettiset kalusteet sekä seuraavassa jumppasalissa esiintyvät harppu sekä piano. Huomaan hieman ärsyyntyväni Laran yksinkertaisista kommenteista, joita hän latelee ohjeistuksensa lomassa. Ala-aulan "muuttolaatikot" näyttävät mielestäni pikemminkin rahtikonteilta ja tanssisalista treenisaliksi muutettu valtava juokse-hyppää-tartu-kiinni-tila on rasittavan yksinkertainen. Taso päättyy uimaharjoituksiin suuressa sisäaltaassa, jonne pelaaja onnistuisi vaivattomasti hukuttamaan päätähtösen mikäli yksiolkaiset kommentoinnit ärsyttäisivät liiaksi. |
| Allasalue on ilahduttavan esteettinen harjoittelupaikka |
Varsinainen peli käynnistyy introlla, jossa näytetään kaksi hahmoa marssimassa lumen keskellä. Seikkailu alkaa Perusta, jonka lumipeitteisille vuorille on yksinkertainen vuoristo-oppaamme johdattanut päähenkilön. Parivaljakko saapuu massiivisten jättiovien eteen, joiden päällä olevia kaiverruslaattoja vikkeläkinttuinen neitokainen kiipeää painelemaan. Tietenkin ovi avautuu juuri ensimmäisellä painalluksella, mutta yllätykseksi avautuvista ovista ampaisee lauma susia oppaan kimppuun. Sen sijaan että Lara irrottautuisi köyden varasta ja sinkoaisi susilauman kimppuun, hän päättää jostain kumman syystä kurottautua tunnustelemaan sukanvarressa kiiltelevää puukkoa sivaltaakseen köyden poikki ja päästäkseen hoitelemaan villieläimet pois päiviltä. Opas ei tietenkään ymmärrä taistella hengestään millään lailla, joten Lara tyytyy jättämään tämän ruumiin oman onnensa nojaan ja astumaan jättiovista avautuvaan kolkkoon luolastoon.
***
The Cavesin käynnistyessä veitsestä ei ole jälkeäkään, vaan pelaajan aseistuksessa on kaksi ysimillistä sekä kompassi (joka on mielestäni täysin turha alusta loppuun). Tassunjälkiä seuraten seikkailijattaremme väistelee inkojen vuorenseinämiin virittelemiä "tupsipuikkoja" eli putkia, joista ampaisee nuolia, sekä hoitelee päiviltä lepakoita sekä lisää -yllätys yllätys- susia. Tämä kaikkien aikojen eniten pelaamani TR-kenttä tuntuu jostain syystä yhtä aikaa sekä tutulta että uudelta; kun keskityn kauniisti aseteltuihin riippusiltoihin tai jännitän kulman takaa ilmestyvää maisemaa, huomaan kiinnittäväni aiempaa tarkemmin huomiota vuosia sitten huomaamatta jääneisiin kiinnekohtiin. Monet mieltä kiihottavat mietelmät jäävät vastauksia vaille, kuten se, miksi TR-pelien eläimet eivät koskaan tappele keskenään, miksi muinaiset rakentajat ovat viis veisanneet mutkien suoristamisista ja miten ihmeessä aseita, niiden panoksia ja medikittejä on jätetty lojumaan ympäri tasanteita. |
| Inkataide luo miljöötä tehokkaasti Peru-kentissä |
Luolaston päätteeksi Lara löytää Vilcabamba-nimisen kylän, jonka nimikkotaso avautuu avaralla luolastollisella nälkäisiä susia. Ilmojen pistäminen susista pihalle on edelleen hieman haastavaa ja hyökkäyksen jälkeen ei voi vieläkään olla varma, jäikö sittenkin jonkun nurkan taakse yksi silmäpari vaanimaan vai ei. Vilcabamba-kompleksi avautuu useaan eri huoneeseen ja kylän lähteellä käyskentelee kylänvahtikarhu, joka osaa aina yllättää ampaistessaan läheisestä asumuksesta. Muutamien etsi-avain-ja-aseta-se-lukkoon-pulmien jälkeen pelaaja palkitaan pääsemällä ansoja ja kiipeilyhaasteita sisältävään kolmisisäänkäyntiseen rakennukseen, joka lienee ollut joskus jonkin sortin temppeli tai ylimystön tyyssija. Ovet avautuvat yksi kerrallaan, kunnes pelaaja johdatellaan ansoitetun reitin kautta pylväikölliseen, suuren altaan omaavaan tilaan, jossa meuhkaa tällä kertaa allasvahtikarhu.
 |
| Inkat onnistuivat näemmä löytämään myös muuta teurastettavaa susien lisäksi. |
Sujautettuaan kultaisen idolipatsaan sopivaan lukkoon, Laralle avautuu tie kadonneeseen laaksoon (the Lost Valley). Vauhdikkaasti virtaavan joen yläjuoksulla on sulkuporttia ohjaava laitteisto, josta puuttuu sopivasti kolme ratasta. Neitokaisemme tehtävä tässä kentässä onkin metsästää kyseiset kolme ratasta, ja näiden paikantaminen onkin takuuvarmasti pelaajaa kiehtova kokemus...! Luolaston ytimestä avautuu nimittäin onkalo unohdettuun sademetsään, jossa vastaan löntystelee velociraptoreita sekä itse kuningas t-rex. Pitkähkön ampumissession jälkeen on aika tutkia kulmikkaita vesiputouksia, läpikuultavia palmuja sekä jättisaniaisia, joiden siimeksestä löytynee jos jonkinlaista "salaria". Laakson perällä on sammalta ikuisuuden kerännyt temppelinraato, joka ansaitsee kunniamaininnan esteettisyydestään. Kaikki rattaat taskussaan pelaajan on suunnattava takaisin joen yläjuoksulle asettamaan puuttuvat palikat mekanismiin. Tason loppupuolella, sulkuportin vieressä, makoilee epäonninen luuranko, jonka kainalosta voi varastaa haulikon. Kylläpä on ollut laimea paikka kuolla miekkosella, kaukana hirmuisista dinosauruksista ja vielä virtaavan veden vierellä...!
 |
| Putouksien kulmikkuus ei koskaan lakkaa viehättämästä |
Peru-kavalkaadin viimeinen taso, Tomb of Qualopec, alkaa suuren vesiputoksen alta, josta Lara löytää itsensä unohdettuun temppelijärjestelmään. Kirkkaat oranssin sekä punaisen sävyt tulevat enemmän kuin tutuksi tässä huonelabyrintissa, jonne on seikkailijattaremme lisäksi eksynyt jälleen surullista kohtaloa vartovia raptoreita. Isommasta salista avautuva sivuhuone jakautuu kolmeen puzzlesaliin, joista jokaisesta löytyvä vipu avaa isommassa tilassa olevassa käytävässä kolme porttia. Lara joutuu siirtelemään jättiläismäisiä palkkitasoja, putoamaan susia tulvivaan maanalaiseen loukkuun sekä varomaan kummallisesti vihreäkärkisiksi maalattuja hobitinkokoisia piikkejä. Pelaaja palkitaan lopulta pääsemällä ansan jos toisenkin kautta ensimmäisen Scionin, Natlalle metsästettävän artefaktin, tykö. Scionin palanen leijuu jalustallaan edesmenneen kuningas Qualopecin valtaistuimen edessä, josta esine on helppo napata... Tai niin ainakin sitä luulisi, sillä pienoismaanjäristys koettelee artefaktin siepannutta välittömästi romahduttaen kattopalkkeja ja muuta mukavaa sankarittaren niskaan. Jopa loppupuolelle inhasti asennettu kiviansa on armoton, mikäli pelaaja ei ymmärrä laukaista sitä heti tason alussa.
***
Ennen tason loppua Laran niskaan ropisee melkoinen luotisade, sillä Larsson, tuo Natlan vajaa-älyinen apuri, on saapunut pistämään neitokaisesta ilmat pihalle. Miekkonen kestää muutamat haulikon ammukset tai vastaavasti nielee ysimillisten panoksia mielellään, kunnes kupsahtaa säälittävästi Laran jalkoihin. Neidon onnistuu kuitenkin rutistaa miehestä sopivasti tietoa irti, ja Lara lähteekin tapaamaan häntä palkannutta tahoa runsaasti mitoitetut kysymykset mielessään... |
| Niin lähellä, mutta kuitenkin sopivan kaukana... |
Ensimmäinen klassikkopelikatsauksen osanen on nyt päätöksessään ja pelistä on jäänyt miellyttävä maku suuhun. Eläimiä on surmattu surutta, ansoilta vältytty täpärästi ja avaimet ovat päätyneet onnellisesti lukkoihinsa. Vai ovatko sittenkään? Millaisen tervehdyksen Lara saa Natlalta ja mihin suuntaan hänen reissunsa mahtaakaan jatkua toisessa osiossa? Säilyykö Peru-kenttien luoma tasokkuus seuraavassa pläjäyksessä? Tämä ja paljon muuta seuraavassa Tomb Raider-klassikkopelikatsauksen osiossa...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti